Millainen on hyvä keräyspaikka?

Keräyspaikan suunnittelu

Kunnalliset jätehuoltomääräykset määrittävät, millainen keräyspaikan tulee olla. Vaatimuksia on mm. keräyspaikan ja ajoväylien kantavuuteen, kulutuksen kestoon ja esteettömyyteen.

Oman tai kimppa-astian paikkaa pohtiessa kannattaa jo suunnitteluvaiheessa kiinnittää huomiota keräyspaikkaa koskeviin vaatimuksiin. Myös olemassa olevien keräyspaikkojen on täytettävä jätehuoltomääräysten vaatimukset.

Lisäpalvelumaksut

Jos astiaa ei voi sijoittaa omalle maalle, täytyy keräyspaikan perustamiselle toisen maalle olla maanomistajan lupa. Lisäksi kannattaa huomioida mahdolliset lisäpalvelumaksut, joita saattaa aiheutua esim. jätehuoltomääräyksistä poikkeavasta keräyspaikasta.