Millainen on hyvä keräyspaikka?

Keräyspaikan suunnittelu

Kunnalliset jätehuoltomääräykset määrittävät, millainen keräyspaikan tulee olla. Vaatimuksia on mm. keräyspaikan ja ajoväylien kantavuuteen, kulutuksen kestoon ja esteettömyyteen.

Oman tai kimppa-astian paikkaa pohtiessa kannattaa jo suunnitteluvaiheessa kiinnittää huomiota keräyspaikkaa koskeviin vaatimuksiin. Myös olemassa olevien keräyspaikkojen on täytettävä jätehuoltomääräysten vaatimukset.

Lisäpalvelumaksut

Jos astiaa ei voi sijoittaa omalle maalle, täytyy keräyspaikan perustamiselle toisen maalle olla aina maanomistajan lupa.
Lisäksi on otettava huomioon mahdolliset lisäpalvelumaksut, joita astian sijoituksesta voi tulla.